80-luvun lopulla Tampereella monet asiat kokivat muutoksen tuulia. Nuorison joukossa tiiviinä ulkopuolisina ryhminä olivat edelleen rokkarit, punkit ja hevarit, mutta sitten putkahtivat yhtäkkiä jupit neonväreissään ja purkkareissaan ärsyttämään työläisperheen persaukista jälkikasvua. Yhteinen ja yhdistävä vihollinen, yhteiskunnan lisäksi, oli saapunut. Musapuolella sulautuminen jatkui ja hc-punk alkoi siirtymään metalliin päin, mutta sama DIY-asenteen jatkumo, eli “tehdään ite, ei me maailman markkinoita kaivata” piti silti pintansa. Tampereen teollisen betonipölyn kasvattamat jälkeläiset alkoivat suoltaa maailmalle entistä vihaisenpaa meteliä.  Jotkut uusista tulokkaista jopa osasivat jonkin verran soittaakin. Lähiöiden kellarit alkoivat raikaamaan tihenevään tahtiin sykkivää rumpujen lätinää, sirkkelikitaran sahausta, sooloja kierron rajamailta, kaikki alleen jyräävää terroribassoa jonka kuorrutteena oli kurkkutorvea  repivä huuto. jep, speed metal oli saapunut suomeen. Aluksi viralliset keikkapaikat hylkivät uutta suuntausta, mutta yleisö meni sinne, missä kiinnostavimmat asiat tapahtuivat, eli bändien itse järjestämiin tilaisuuksiin, joten suhteellisen nopeasti esimerkiksi juuri pallikamarin tukkahuone alkoi päästämään paikallisia  metallibändejä lavalle jolloin SPEED METAL PARTYT syntyivät.